Via Karelia (part two)

25. päivä kesäkuuta

Eilen ei illalla sitten nukkumaanmeno tapahtunutkaan niin helposti.. Mentiin nimittäin yliväsymyksen ja hihittelyn puolelle. Ja sitten taas siihen erikoiseen huumoriin ja mielikuvitukseen. Herääminen olikin nyt huomattavasti vaikeampaa kuin mitä se oli Kulhossa. Kello soi ja on kuusi. Ei auta valittaa, itsepähän suunnittelin reitin ja pitkät etapit. Maa on yhä kostea eilisestä rankkasateesta, kokkaaminen on siis hauskaa.. Ja käki se taas jatkaa kukkumista. Viimeiset pari päivää tuo ääni on kummitellut takaraivossa menipä minne tahansa. Ei ole kyllä enää epäilystä maakunnan tunnuslinnusta.
Aamun Elovenat on keitelty äkkiä puuroksi ja syöty. Ja tavaratkin on hetkessä kasassa. Rustaamme pikaisesti Saluunan omistajalle lapun jonka käymme jättämässä hänen löydettäväkseen ja jatkamme matkaamme. Käymme pikaisesti ihailemassa erästä lähellä sijaitsevaa, vanhaa hautuumaata. 1800-luvun kivet ja ristit ovat vaikuttava näky hämyisässä metsässä. Kauaa emme kuitenkaan pysty viipymään vaan jatkamme matkaa.. Kohtaamme viimein hirvittävän nousun Kiihtelysvaaran keskustaan. Ja pääsemme myös yhtä mukavan alamäenkin kokemaan.. Itseasiassa näitä ylä- ja alamäkiä on paljon. Onnistun jopa hajottamaan pyöräni jotenkin yhdessä tallaisessa. Kuuluu vain "POKS, piupiupiu.." Korjaamme aikamme pyörää, saamme yhdeltä autoilijaltakin apua, mutta vikaa ei löydy. Jatkan matkaani jotenkin oudolle tuntuvalla pyörällä. Polkeminen on raskasta mutta minkäs teet..
Lähemmäs 4 tuntia on polkemista takana kun pidämme viimein "leivänmussutustauon" pellon laidalla.
Vähitellen alamme lähestyä Värtsilää. Paikallinen kaverini tulee meitä skootterilla vastaan ison vesikanisterin kanssa. Saamme kylmää vettä viimein, juuri sopivasti ennen viimeistä isoa rutistusta, jumalatonta mäkeä. Pääsemme tuskien kautta viimein Sirnikkaan, paikkaan jossa maksetaan leirintäalueen telttapaikka ja nautimme vielä Coca-Colaakin. Kyllä, hyvät on retkieväät. Puolustukseksi totean että 30 celsiuksen helteellä on pakko juoda ja huolehtia nesteytyksestä. Silloin kelpaa mikä juoma tahansa.
Leirintäalueella leiri on pystyssä hetkessä. Saan viimein puhelimeni laturiin ja saan soiteltua kotipuoleen väliaikatietoja. Siis, ilmoitettua kotiväelle että vielä hengissä olen. Ja vieläpä suhteellisen ehjänä. Ystäväni käy sillä välin katsastamassa paikallisen kaupan tarjonnan. Palatessaan hänellä on tuoda suklaata ja jäätelöä. Itse ruokana meillä taas on taas Blå Bandia, tomaatti-basilikakeittoja ja vadelmakeittoa. Ja tietenkin, kun leirintäalueella on ihan nuotiopaikkakin, paistamme Atrian MAGGARATA. Ah, siinä se ilta meillä meneekin.. Nuotio, makkaraa, musiikkia, puhelin.


26. päivä
Aamu valkenee hieman harmaana. Siis aurinkoista kyllä on mutta mieleni täyttää tuskaisa kipu. Edellisen päivän rankka taival tuntuu jaloissa, jalat eivät tahdo kantaa. Tuskin pääsen kävelemään muutaman sadan metrin matkaa vessoille. Konttailen, otan särkylääkkeen ja nautin aamiaisen. Pakkaan tavarani tuskaisesti vaappuen. Päivän kohde antaa kuitenkin voimia, tarkoituksenamme kun on viimein saapua Kiteen Potoskavaaraan.
Pääsemme pyöränselkään ja polkemaan. Olo helpottuu ja auringosta palanut selkäkään ei enää häiritse. Poljemme aikamme kunnes nälkä yllättää, onneksi Järventauksessa on paikallisen 4H-yhdistyksen pitämä kahvio. Syömme siellä, juttelemme paikallisten kanssa, jätämme kädenjälkemme seinään.. Ja ystäväni ostaa matkalukemista kirpputorin puolelta.
Matka jatkuu kohti Potoskavaaraa. Isäni sattuu soittamaan että joko olemme Kiteen puolella. Annan vastaukseksi liutan kuuluisia kirosanoja ja ilmoitan että emme ole. Kerron touhumme olevan aivan järjetöntä. Pian ääni kellossa kuitenkin muuttuu.. Viimeinen hurja mäki on kavuttu ylös, näemme kyltin Lönnröttin muistomerkistä. Olemme viimein perillä, enää on vain löydettävä uimaranta. Ja sekin löytyy äkkiä. Tosin melkein onnistun päätymään sitä ennen ojaan ja tukehtumaan. Näen aivan ihania kissoja ja vielä satun arvaamaan omistajan.


Ranta on aivan ihana. Maisemat ovat uskomattoman kauniit. Olen onnellinen istuessani laiturin nokassa. Soitan isälleni ja ilmoitan että perun äskeiset sanani. Reissu ei mennyt hukkaan. Tiedän nyt missä haluan viettää eläkepäiväni (sitten reilun 46 vuoden päästä). Paikallinen ystäväni tulee tervehtimään meitä. Hänellä on auto ja pienen rupattelutuokion jälkeen päätämme lähteä käymään Kiteellä jäätelön ostossa. Matkakumppanini ei malta irrottaa otettaan kirjastaan ja ilmoittaa jäävänsä leirin vahdiksi.
Ajelen ystäväni kanssa ensin mökille. Näen paikan ensimmäistä kertaa kesällä ja se on jotain aivan uskomattoman kaunista. Rakastin tosin paikkaa jos silloinkin kun olin visitoinut siellä pari viikonloppua loppusyksystä ja talvella. Olisin voinut jäädä sinne. Käymme kuitenkin kylällä S-Marketilla. Matkaan tarttuu suklaajäätelöä, mansikoita ja makkaraa. Nam. Samaa ei voi sanoa jäätelöstä kun saavumme takaisin leiripaikalle. Ajelemme hieman lenkkiä ja ystäväni esittelee minulle myös paikallisen pesäpallon kehdon, Rantakentän. Siinä se jäätelö kerkeää hieman sitten lösähtää.. Vetelemme ystäväni kanssa litran jäätelöä kuitenkin hetkessä. Mansikatkin häviävät aika äkkiä.
Ilta meneekin sitten niitä sulatellessa ja paikallisten kanssa rupatellessa niitä näitä. Heitän lopulta jopa talviturkkinikin siinä.. Ja kun puhtaita nyt ollaan niin miksipä sitä ei mekkoa kaivettaisi repun pohjalta. Mekko päälle ja menoksi. Nakkaan pyörälaukut teltalle ja lähden polkemaan. Hortoilen aikani mutta muistomerkkiä ei löydy.. Onneksi matkassani on rakas Olympukseni joka pelastaa reissun. Otan hieman kuvia, poljen koululle ja istun aikani kiikussa nauttien illasta. Palaan lopulta katselemaan kuinka ystäväni pärjäilee. Illan aikana juttelemme paikallisten kanssa, saamme kuulla tarinan jos toisenkin eräästä Kiteeltä lähtöisin olevasta bändistä, ihmisten tarinoita ja kerromme myös omaa tarinaamme. Yritämme myös saada aikaiseksi nuotiota makkaran paistoa varten, emme kuitenkaan omaa puita joten yritämme risuilla huonoin lopputuloksin. Emme ilkeä käydä erään vanhan rouvan neuvomasta paikasta kyselemässä. Näyttäisimme hölmöille.. Tyydymme siis taas trangialla keiteltyyn pussipastaan, pastaan joka on niin mausteista ettei sitä voi syödä edes tällainen minun kaltaiseni kokenut kulinaristi. Varoitan siis teitä, älkää ostako iltapalaksi Pirkan meksikonpataa. Tietty, voihan vika olla meissä kokeissakin.
Illan päätteeksi.. Kaverini saa melkein pakottamalla pakottaa minut nukkumaan, minä kun en olisi halunnut lähteä laiturin nokasta. Ja hänellä kun taas on kiire kotipuoleen, aamulla on noustava siis aikaisin ja päästävä liikkeelle hyvissä ajoin. Noutajakin on soiteltava kylälle jo aamutuimaan.


27. päivä
Viimeinen päivä tällä erää, nyyh. Nousen hyvin vastahakoisesti ylös. Viivyttelen kaikissa toimissani niin paljon kuin ikinä vain osasin. Lopulta kuitenkin joudumme jättämään Potoskavaaran ja matkamme jatkuu. Päivän taipaleemme pyörällä on kutakuinkin 10 kilometriä Potoskavaarasta Kiteen keskustaan.
Matka taittuu nopeaan. Maisemat vaihtuvat nopeaan metsäisestä hiekkatiestä peltoihin, lehmiin ja lopulta tullaankin jo taajamaan. Etappi sisältää vain yhden rankan nousun ja se sijaitsee Kiteenlahdella. Maisemat siellä tosin ovat taas totuttuun tapaan upeat.


Sitten tullaan kylälle. Perustamme K-Market Kupiaisen pihaan tukikohdan, pyörät eivät liiku siitä enää kuin autolle. Käyn kaupan puolella ostamassa evästä. Ystäväni tekee vuorollaan samoin.. Ja käy kirjakaupassa. Sen jälkeen hän ei enää liikahdakkaan pyörien luota vaan keskittyy lukemiseen. Minä sen sijaan otan tilanteesta kaiken irti. Kiteen Tiimari on ensimmäinen kohde, matkaan sieltä tarttuu kaikkea mukavaa. Valokuva-albumi, vihkoja.. Käyn ostamassa myös postikortteja sekä –merkkejä. Sepustan kortteihin koko stoorin ja viskaan kortit lootaan. Sitten Sportiaan ja Kesportiin. Aika hujahtaa hetkessä ja pian isäni soittaa olevansa nyt parkissa. Ei kun siis viskaamaan pyörät kyytiin.. Isäni päätyy vielä ruokaostoksille kun ryntäämme ystäväni kanssa yhdessä paikalliseen Undergroundiin. Mikä taivas. Matkaan tarttuisi vaikka mitä mutta saan hillittyä itseni ja ostan vain nahkatakin ja uuden niittyvyön. Isä tykkää paljon kun näkee nämä. Huudot tulee.. Kuulemma rahaa ei pitäisi upota vaelluksella niin paljoa kuin mitä nyt meni. Erityisesti kun ollaan Pohjois-Karjalassa, pienessa kaupungissa, lähellä rajaa.. Noh, kyllä isä leppyy. Niin se aina tekee..
Sitten sitä lähdetäänkin ajamaan kohti kotia. Edessä on hieman reilut 270 kilometriä. Tai tuohon voidaan lisätä varmaan sellaiset 30 kilometriä lisää sillä toimin kartturina ja johdatan isän tarkoituksella harhaan. Haluan nähdä Ätäskö-järven taas ja niin ajammekin Juurikan sekä Papinniemen kautta. Ja vaadin vielä että käymme katsomassa Pajarissa Pajarin hautaa. Emme kuitenkaan jaksa ystäväni kanssa kävellä haudalle asti, tyydymme vain ostamaan matkalle karkkia. Loppumatka meneekin siskon kanssa puhelimessa tapallessa, hän kun ei suostu laittamaan tallennukseen päivän Superpesiksen Itä-Länsi-ottelua..

Reissu oli unohtumaton kokemus. Tuon reilun sadan(?) kilometrin aikana koettiin kaikenlaista, välillä oltiin valmiita heittämään kamat ojaan, välillä taas oli aivan loistava olo. "I wish for this night-time to last for a lifetime." Tämä Nightwishin pätkä kuvaa erittäin loistavasti fiiliksia Potoskavaarasta.. Yksi unelma kävi toteen. Toivon mukaan pääsen toteuttamaan tämän samaisen reissun vielä uudelleen.. Ja suosittelen myös muillekkin rajojensa koettelemista.

---
Reissun aikana soineet biisit:
Kotiteollisuus - Kaihola, Iankaikkinen, Vieraan sanomaa, Helvetistä itään.
Michael Franti - Say Hey
Kamelot - Ghost opera, When the lights are down
Delain - Control the storm, The gathering,Silhouette of a dancer
Alex Rybak - Fairytale
Brother Firetribe - Heart full of fire, Chasing the angels
E Nomine - Mitternacht, Das omen
Indica - 10h myöhässä
Tarot - Tides, Sleepless, Follow me into madness
Disneyn Kaunotar ja Hirviö - Tyttö sekä hän
Pelle Miljoona - Moottoritie on kuuma
Nightwish - For the heart I once had, While your lips are still red, The islander, Amaranth, Crownless, Last of the wilds, Sleeping sun
Jotain countrya..